Kesäpäivityksiä
Hei 2. 2009 - bertta
Edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt muutama kuukausi, mutta mitään kovin ihmeellistä ei tässä välissä ole ehtinyt tapahtua. Meikäläinen on jäänyt kesäkuun alkupuolella mammalomalle ja tässä kuumeisesti odotellaan pikkukakkosen syntymää, mikä pitäiskin tapahtua ihan mikä päivä hyvänsä.
Pikkukoiran elämä ei ole ollut mitenkään helppoa tällaisen hormonihirviön kanssa
Sohvalle meneminen on nykyään kiellettyä uuden sohvan myötä (Bertta ei vaan tahdo muistaa sitä) ja mamman nokkaan koira haisee niin PAHALLE, että rapsutteluja ei paljon irtoa (onneks tää menee ihan kohta ohi). Allekirjoittaneelle iski valitettavasti myös erittäin pahan iskiaksen vielä viime metreillä, joten lenkkeily on ollut aika minimissä ja lähes täysin isännän varassa. Bertan onneksi isäntä viekin sitten usein metsään juoksemaan tai soramontuille uimaan <3
Tuttuna ja väistämättömänä seurasi myös keväisten juoksujen jälkeen taas valeraskaus, jota ei saatu muuten kuriin kuin hommaamalla Galastop-kuuri :/ Nyt ollaan sitten tehty jonkinasteinen päätös Bertan leikkauttamisesta syksyllä, jahka sen hormonitoiminta ensin palautuu normaalille tasolle. Ei tämä ole enää hääppöistä elämää, kun koira makaa pari kuukautta ihan masiksessa ja maitoa tulee kuin parhaasta lypsylehmästä. Ja pentuja kun ei näillä näkymin olla teettämässä niin miksi kiduttaa toista tällä tavalla…
Kertun ja Bertan yhteiselämä on sujunut loistavasti; pääasiassa kumpikaan ei välitä toisistaan, mutta välillä tulee puolin ja toisin hurjia hellyyskohtauksia, jolloin toista pitää käydä hoitamassa ja rutistelemassa. Kumpikin on oppinut varomaan toistaan jollain tasolla eli Kerttu osaa hyppiä Bertan jalkojen yli kävellessään ja Bertta ei enää kävele suoraan tytön yli. Nykyään on siis paljon harvemmin itkua ja hampaitten kiristelyä siitä syystä.
Kertusta on kasvanut niin iso tyttö (1v 3kk), että hän mielellään lähtee vaunulenkille ulkoiluttamaan Berttaa, kun saa rattaissa istuessaan pitää Bertan remmistä kiinni ja “taluttaa” sitä äidin tai isin apuna. Mutta saas nähdä meneekö sekä Kertun että Bertan elämä taas ihan hyrskynmyrskyn, kun muutaman viikon sisään elämän sekoittaa se pikku-jantteri…
