Bullmastiffi-Bertan elämää

Mää onnistun aina välillä unohtamaan nuo meidän Pärren taipumukset tuhota aikansa kuluksi kaikkee kivaa, mutta kyllä se tyttö pyrkii muistuttamaan mammaa aina tasaisin väliajoin… niinku taas tänäänki.

Kertun kanssa lähdettiin aamulla käymään neuvolassa ja mää jätin Bertan (kuten normaalistikki) kotosalle ja sille vapaan pääsyn kaikkiin huoneisiin, huutelin sille vielä oven raosta nää normaalit valheet, että mamma käväsee äkkiä kioskilla (?! niinku se muka vaikuttais) ja oo kiltti tyttö jne. Tultiin tytön kans tunnin päästä takas ja auta armias mikä siivo oli huushollissa!! Neitokainen oli lompsinu Kertun huoneeseen ja nätisti irroittanu vaipparoskiksen kannen ja voila… Paska- ja kusivaippaa pikkusilppuna alakerrasta yläkertaan. No hoh, kyllähän mää sillon heti muistin, että ai saakutti ku unohdin viedä roskapussin mennessäni, mutta paljonpa se enää siinä vaiheessa auttoi. Koira makas hyvinki nöyränä paikallaan (tietää jo olla valmiina odottamassa sanallista löylytystä katuvannäköisenä) kaikkien niiden ihanien pampers-möyhyjen keskellä, suu iloisesti nappasten ja kenties vielä kakka suussa maistuen XD

Nyt oon sitte loppupäivän nyppiny niitä vanutuppeloita mitä mielenkiintoisimmista paikoista ja samalla mielessäni rukoillu, ettei Bertta onnistu kehittään itselleen suolitukosta… mää en varmaan opi koskaan ennen ku tuo heittää veivinsä jonku tällasen tempauksen takia.

Nuorempanahan nää oli ihan jokapäiväistä näpertelyä Bertalle (ja TIEDÄN, mun vikahan se on ku olen NIIN huoleton tavaroiden kanssa) esim. se kun Bertta kerran vetäs aimo lastin donitseja, jotka oli unohtuneet leipomon kassiin keittiön tuolille. Ekana päivänä se söi niitä lähemmäs 15 kpl ja unohdettuani ne loputkin samaiselle paikalle, se hoiti homman loppuun seuraavana päivänä ja veti loputki kaks pakettia. En muuten tienny itkiskö vai naurasko… lähinnä pelkäsin, että se kuolee ähkyyn.