Bullmastiffi-Bertan elämää

Viime päivinä on ollut Oulun suunnalla harmaata ja sateista… niin on kyllä itsekunkin mielialakin ollut jotain sinnepäin. Ei ole jaksanut tehdä oikein mitään; pakollisten lenkkien lisäksi kävin maanantaina Bertan kanssa muutaman tunnin sienireissulla, mikä kyllä oli omiaan piristämään mieltä kun saalistakin löytyi.

Bertta jurottaa päivästä toiseen, sillä onnettomalla kun alkoi juoksut kuten aiemmin uumoilinkin. Se käpertyy oman sohvansa nurkkaan ja nukkuu, suostuu sentään pitkin hampain lähtemään lenkille tuonne tuiskuun ja tuuleen. Päivän piristys sille on, kun Kerttu-neiti on päättänyt palata soseiden syöjästä takaisin maidon lipittäjäksi… hmpppfff! Mamma yrittää kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla keinoilla saada puurot ja potut maistumaan, mutta tyttö vain itsepintaisesti tuijottaa kaukaisuuteen, puristaa suun tiukasti kiinni ja hymyilee pirullisesti; Bertta saa jämät, kun malttaa sitkeästi istua vieressä ja odottaa. Äiteestä välillä tuntuu, että miten on mahdollista että samaan talouteen on siunaantunut kaksi samanlaista puupäätä (ja äitee ei suinkaan tarkoita tällä itteensä=))…on varmaan tulleet isäänsä. XD
Surullisiakin uutisia on bullmastiffirintamalta kuulunut…ihanainen Aku-herra on lähtenyt vehreämmille lenkkipoluille Voimia kovasti Riikalle ja perheelle! Itse koiran sairauteen menettäneenä muistaa sen menettämisen tuskan ja epätoivon, sitä ei toivoisi kenellekkään, mutta valitettavasti se kuuluu tähän hommaan. Ikävä kaihertaa vieläkin 3½ vuoden jälkeen….